Mihin heimoon sie kuulut? Kotiseuturakkaus on jotain ehkä eniten hienoa tässä maailmassa. Itse oon huomannut sen vasta nyt, kun en kotiseudullani enää asusta, mutta ai sitä iloa, kun tapaa täällä jonkun joka haastaa samalviisii :D. Sillon, kun vielä asuin Imatralla, en voinut sietää koko paikkaa ja nyt kun asustan muualla, niin en minnekkään niin kovasti halua, kuin Imatralle. Vaikka niinhän tuo taitaa olla, että aika kultaa muistot, ei sitä edes halua ajatella niitä huonoja asioita ja miksi pitäisikään?
Juhannuksena tapahtui jotain ihan omituista, koska oon ollu siitä lähtien joko itse rakkaus tai sitten entistäkin ilkeämpi ja piikikkäämpi. Olen aina ollutkin ääripäiden ihminen, jokotai muttei mitään siltä väliltä. Itseäni ärsyttää, ettei miun piikikkyys ja ilkeys ole kadonnut mihinkään, pidän vieläkin suojamuuria yllä, vaikka tiedät voivani luottaa näihin ihmisiin täällä. Vai voinko sittenkään?
Se on mielenkiintoista huomata, miten ihmisen menneisyys määrittää paljolti nykyistä käytöstä ja tapoja. Ei sitä oikeastaan osaa edes kuvailla, itse olen vaan huomannut olmasta käyttäymisestä, kuinka paljon peilaan menneisiin kokemuksiin, jotka kaikki eivät suinkaan ole positiivisia. Tietty varovaisuus on miun mielestä ihan tervettä, ulkonäkö kun ei aina paljasta ihan kaikkea ihmisestä. Haluaisin joskus kyllä vaan heittäytyä ja olla täysin oma itseni, puhua pulputtaa muut pyörryksiin. Mietin kuitenkin kaiken kahteen kertaan, ennen kuin päästän mitään suustani ulos. Varon sanomasta mitään, mitä myöhemmin voisi käyttää minua vastaan. Eli mihinkään henkilökohtaisuuksiin miun kanssa ei helpolla pääse.
Olern kuulemma muutenkin kamalan vaikea ihminen. Näin olen siis kuullut moniltakin ihmisiltä, enkä tiedä mikä minusta tekee vaikean? Se, että pistän hanttiin, jos jokin asia ei miellytä, tai että ilmaisen äärimmäisen selkeästi kantani joihinkin asioihin? Tekeekö se minusta vaikean, että puolustan itseäni varsinkin kärkkäästi? Toki, oon kova jänkkäämään asioista, en osaa tehdä kompromissejä ja loukkaannut helposti, mut en kai mie sentään vaikea ole?
Nyt olen lähinnä stressaantunut, muutto on edessä ja tekemistä hirmuinen määrä.Kaikki uusi pelottaa ja nyt varsinkin, kun en itsenäisesti ole ikinä muuttanut. Viimeeksi oli koko perhe auttamassa, nyt ei juurikaan ketään ja olen jostain syystä varma, että kaikki menee pieleen, mikä vaan voi. Olen niin epävarma omista kyvyistäni, että ihan ilettää.. Missä vaiheessa, sitä oppii luottamaan edes itseensä? Pari paniikkikohtausta on jo takana muuton takia, koska muutokset on aina jotenkin liian rasittavia miulle ja miun psyykkeelle. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja mie pääsen vihdoin kunnolliseen asuntoon! Pitää ajatella positiivisesti, ni sit tekee parhaansa!
Kiitos, kun jaksatte lukea!
~ Juho :
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)