Miksi?

Miksi otsikko? Otsikon tarkoitus on houkutella lukemaan varsinainen teksti, mutta lukeeko tätä oikeasti joku? Ihmettelen, jos joku on oikeasti kiinnostunut miun nillityksestä ja jos niitä löytyy, kehotan hakeutumaan psykiatriselle. :D Miun blogi on hirvittävän henkilökohtanen ja ensimmäistä kertaa minuu vähän jopa häiritsee. Mut oon hirveen huono kirjottamaan mistään yleisellä tasolla. Ei ketään kiinnosta, jos kirjotan politiikasta, en kyllä osaisi sanoa siitäkään mitään järkevää. Pidän blogia enemmänkin päiväkirjana, kuin mielipiteiteni julkaisualustana.
Toisaalta niin, samapa tuo. Ainakin blogi on miun näkönen, koska mie oon tämmönen ja valitan kaikesta ja tykkään nillittää.

Miun pitäis kirjottaa oppimispäiväkirjaa siitä meidän työssäoppimisjaksosta, meidän kuuluisi kirjoittaa sitä jokaisesta viikosta. Mie en ole edes alottanu ensimmäisestä viikosta, kun huomenna alkaa jo kolmas, oho! Jotenki en vaan saa millään aikaseks, koulujutut on niin puisevia, ettei niitä jaksaisi tehdä. Tiedän kyllä, että se on miun oppimista varten ja tavallaan osotan sillä, että oon jotain oppinukkin tuolla ollessani. Toisaalta, eikö näyttö ole vähän niinku sitä varten?

Samapa tuo, mitäpä tuota nyt miettimään, teen niin kuin käsketään, niin ainakin saan sen 10 opintoviikkoa. Mie siis oon Etevan kuntayhtymällä, Lahden toimintakeskuksessa työssäoppimassa ja miulla oli aluksi omat epäilykseni siitä, että kuinka hyvin tuun toimeen asiakkaiden kanssa. Siis, kun tää kyseinen paikka on semmonen kehitysvammasten työtoimintaan keskittyvä keskus. Oon tullu kuitenkin erinomaisesti toimeen heidän kanssaan, vaikka alkuun väsytti hirveän paljon aina, kun pääsi töistä. Luulenpa sen johtuneen pävärytmin muutoksesta, ku joudun nousemaan aamuisin aikasemmin, ku ennen, että ehdin bussiin ja muuta. Onhan tuo muutenkin vähän erilaista, kun vertaa koulun penkillä istumiseen. Joudun olemaan koko sen 7h valppaana ja tehdä töitä. Miulla ei varsinaisia taukoje olekaan. Työpaikalla on kaksi kertaa päivässä kahvi, aamulla ja iltapäivällä. Henkilökunta juo sen omissa tiloissaan, mutta mie joudun sen juomaan asikkaiden seurana ruokasalissa, eli oon senkin tauon töissä. Ruokailuun osallistuu kaikki, myös henkilökunta,joten tottakai mieki oon sitten siellä, vaikken ikinä syö mitään.

Mutta niin, minua kyllä kohdellaan ihan reilusti nykyään, aluksi oli vähän nihkeää, mutta koska mie en anna kenenkään pompottaa minuu. Iahn pelottaa, että kun tulee se hetki, jolloin oon viimosta päivää töissä. Nyt jo pieni haikeus, koska ne ihmisen siellä on ihan helvetin mahtavia, niin välittömiä ja hyväksyviä. Tykkään! Yritän nyt tehdä työni hyvin, josko tämä työssäoppiminen poikisi miulle vaikka kesätyöpaikan, sillä kaikki raha on tervetullutta.

Tässä tältä erää, kiitos!


~Juho :)

Pitkän tauon jälkeen

Kuppi höyryävää teetä, hyvää musiikkia ja pieni väsymys, tänään tulee siis hyvää tekstiä. En ole pitkään aikaan kirjotellu mitään, oon ollu niin stressaantunut, etten ole pystynyt tuottamaan tekstiä. Olen nyt työssäoppimassa Etevalla kehitysvammaisten työtoiminnassa ja täytyy sanoa, että oon stressannu tuotakin jaksoa niin paljon ja niin turhaan. Menetin yhdessä vaiheessa ruokahaluni kokonaan ja elin viikon pelkällä paahtoleivällä. Nyt jo kohta kahta viikkoa siellä olleena voin sanoa, ettei se ole ihan miun alaani. Ei asiakkaissa mitään vikaa ole, nautin kyllä heidän kanssaan työskentelystä, mutta ne muut työntekijät. Siellä, kuten niin monessa SOTE-alan työpaikassa on aika tarkka nokkimisjärjestys ( en sano, etteikö muillakin aloilla olisi ) ja mie oon siellä alimmaisena, koska oon ”pelkkä” harjoittelija. Ei siinä mitään, mutta miulle vyörytetään ihan jumalaton työtaakka, johon kuuluu myös työtehtäviä, joihin miulla ei ehkä ole valmiuksia, mutta miun huomautuksia ei tietenkään kuunnella, koska asia on jo päätetty, ilman miun suostumusta. Oon kuitenkin ihan vittuillakseni päättänyt pitää paikkani tuolla ja näyttää, ettei ihmisiä voi heitellä, ku kilon perunasäkkiä.
Viime kirjoituksenja nykyhetken välillä on tapahtunut huiman paljon, en mm. enää sinkku, voin muutenkin paremmin ja oon jopa löytänyt opiskelumotivaationi uudestaan. Oon alkanut suunnittelemaan elämääni eteenpäin ja oon tehny muutoksia aikaisempiin suunnitelmiini, en esimerkiksi muuta valmistuttuani Tampereelle, vaan jään tänne. Koska Lahdesta on tullut koti, vihdoinkin. Miun olo vihdoinkin turvallinen täällä, enkä osaa kuvitella, että asuisin muualla. Ajatus siitä, että joutusin alottamaan kotoutumisen jossain muualla on uuvuttava. Oon täysin kotoutunut tänne ja vuoden se vaatikin. Imatralle miulle on ikävä enää välillä vaan, enkä osaa enää kuvitella itseäni sinne asumaan. Kävin tuossa viikonloppuna Imatralla ja täytyy todeta, että olo on jotenkin niin autuas siellä. Kaikki on niin pientä ja turvallista ja, jos käy ahistaan liikaa, niin tiedän pääseväni pois. Perhettä miulla tietenkin on eniten ikävä ja oon nyt pyrkiny, et vietän vanhempien kanssa aikaa, ku oon siellä. Hyö tuntusvat olevan mielissään siitä ja ovat kovin huolissaan, jos en käy Imatralla.
Ja tiettekö mitä! Miulla on viimosen kuukauden aikana ollu jotenkin hirveen aikuinen olo. En tiedä mistä se johtuu, mut onpahan vaan. Välähdyksiä vanhasta minusta on näkynyt ja oon ilmeisesti palaamassa entiselleni ja se, jos mikä on ihan HELVETIN mahtavaa. Pyydän anteeksi, että oon laiminlyöny kaikki 2,75 lukijaa ja lupaankin kirjoittaa useammin.

~Juho :)