Haaveilen, siis olen, tai siis voi kunpa olisinkin...

Joskus sitä ajattelee niin, että on skarppi ihminen, eikä koskaan unohdu haaveilemaan.
Sitten juuri tällaisina pitkinä aamuina huomaa istuvansa pöydän ääressä tuijottaen ulos lumisateeseen ja siirtyneensä johonkin ihan muualle...

Tänään olen jo ollut Ranskassa, Oulussa, Joensuussa ja hieman aikaa myös Helsingissä. Lahdessakin piipahdin. Miulle haaveilu on pakopaikka todellisuudelta. En kestäisi tätä maailmaa ja en ehkä omaa elämänikään, jos en välillä voisi karata omaan, salaiseen ja ah niin yksityiseen maailmaani, jossa säännöt luon minä. Haaveissani saan olla oma kaunis itseni, ilman kenekään kritisointia, ilman solvauksia ja ilman yksinjäämistä.

Kyllähän tämä todellinen, elävä elämäkin on kaunista. Se kauneus ei vaan aina ole siellä missä sen luulisi olevan. Joskus sille etsimiselle kannattaa uhratakin hetki jos toinenkin. Mie pidän kauniin hetkeni aina aamulla, kun juon aamukahviani. Mietin aina siinä kahvin lomassa, että mikä on miun elämässäni hyvää ja kaunista. Aina sitä yllättyy, että miten paljon sitä hyvää onkin kertynyt!

Joinain päivinä auttaa silti vain haaveisiin täydellinen uppoaminen, se on kuin miniloma omaan päähänsä. Tosin sieltä palataan aina ilman lomaltapaluu-stressiä.

 Haaveet on miun elämän yksi kantavista voimista ja aion sen niin pitääkin, sillä haaveilu saa miut hymyilemään.

Mikä siut saa hymyilemään?

Mitä se haittaa?

Mitä se haittaa, ettei miulla ole sosiaalista elämää?

Mitä se haittaa, ettei miulla ole töitä marraskuun jälkeen?

Mitä se haittaa, ettei miun kämppä ole niin justiinsa?

Mitä se haittaa, että ikkunoista vetää ja välillä on vähän vilu?

Mitä se haittaa, että miun sähkölaskut hipoo taivaita?

Mitä se haittaa, että asun keskellä metsää?

Mitä se haittaa, etten tykkää lihan mausta, mut himoitsen välillä salamia?

Minnuu se ei ainakaan haittaa.

Eilen, kun kävelin töistä kotiin tajusin asioita. Tajusin, että asuinpa missä vaan, en ole tyytyväinen.

Tajusin senkin, ettei se haittaa, täytyy vain oppia olemaan. Tajusin, että syy ei aina ole siinä kaupungissa tai sen ihmisissä, jos ei kaikki mene yksiin, joskus syypää tuijottaa vihrein silmin peilistä minua. Tajusin, ettei kahvia kannata juoda pannullista päivässä, se pissittää.