Mie lupasin itelleni, etten kirjoita blogiin mitään, jos miulla ei ole mitään varsinaista kirjoitettavaa. Miun kuulumiset eivät ole mitenkään mainitsettavan arvoisia asioita, sillä miulla on aika tylsä elämä, eikä mitään ihmeempiä juuri tapahdu. Hyvä niin sillä, jos elämä olis yhtä muutosta ja muutoksiin sopeutumista, niin en osaisi rentoutua yhtään, rakastan rutiineita! No mut lupaukset on tehty rikottaviksi ja voin ihan rehellisesti voin kertoa, ettei miulla ole yhtään mitään asiaa.
Joku hihittää nyt partaansa, että kuin voi ihmisellä mennä huonosti, kun täytyy blogiin asti ilmottaa tällainen asia, mutta kuis hyvin siulla, rakas lukijani menee, kun luet tätä? Hahahahah, no ei huono kirjoittaja solvaa lukijoitaan, mut se on vaan niin hauskaa. Harmi vaan, ettei kukaan ikinä vastaile miun solvauksiin, vai enkö ole tarpeeksi loukkaava? On miullakin tavoitteet :D
Käytän tässä atk-tuntia hyväkseni, sillä jostain kumman syystä miun ajatuksenkulku on paljon parempi koulussa, kuin kotona. Ehkäpä se johtuu ihan siitä, että täällä on vähempi häiriötekijöitä, kuin mitä kotona olisi. Ei ole sotkuisia pöytiä kiroamassa miun syntymää, tai tiskejä laulamassa hardcorepunkkia ( koska se on miun mielestä hirveetä meteliä ), eikä myöskään ole likaisia ikkunoita huokailemassa aina, kun kävelen niiden ohi. No ehkä vähäsen liioittelin, mut mie oon aikalailla pakkomielteisen siisti ja tommoset pienetkin asiat häiritsee minuu niin paljon, etten voi keskittyä kirjoittamiseen.
Nyt oon kotona, aloitin tämän tekstin toissapäivänä, mutta mikään ei ole muuttunut, miulla ei edelleenkään ole mitään sanomista :) Oon onnellinen tällä hetkellä, miulla on kaikki hyvin, tuntuu että vihdoin oon päässy tasapainoon, mahtava tunne.
Näihin sanoihin päätän tämän kirjoituksen, ootte mahtavia!
~Juho
torstai 12. tammikuuta 2012
lauantai 7. tammikuuta 2012
Nyt riitti!!
Mie oon sietäny ihan riittävän kauan pompottelua ja nyt mie teen sille stopin, ei enää!
Miulta on kielletty mm. omalla kotimurteellani puhuminen, koska se kuullostaa niin tyhmältä erään nimeltämainitsemattoman ihmisen korvaan. Se on osa miun identiteettiä ja siis osa minua, mie puhun niinku mie puhun, jos ei miellytä niin, voi voi! Miun höveliä luonnetta käytetään muutenkin häikäilemättömästi hyväksi, koska miun on hirveen vaikee kieltäytyä mm. kutsusta baarireissulle tai onko "koska sun on ihan pakko tulla!" enää edes kutsu, vaiko käsky?
Tää kaikki liittyy diihin, kuinks paljon minuu ärsyttää miun nykynen kaveripiiri ja tiedän, kuinka epäreilua on kirjottaa tämmössii ilman et puhun heijän kanssaan, mut ei niitten apinoitten kanssa kommunikoi erkkikään. Mie nään heitä pääasiassa humaltuneena baariolosuhteissa, ellei koulua lasketa. Ja yleensä se olen minä joka liikkuu jonnekkin päin, aika harvassa on ne kerrat, kun joku on käyny mun luona käyny, just esimerkiksi kahvilla. Kahvilla joka tulee paaaljon halvemmaksi kuin joku kahvilan vesilitkumukakahvi, josta tulee vaan vihaseks.
Mie oon kai vanhanaikanen, mut oikeesti lautapeli/leffa/hengailua-ilta olis tosi jees, mut tiiän jo mitä siitä seuraa. "Pitääkö mun käydä alkossa? Mihin baariin ollaan sitten siitä menossa?" Voi vittu, jos elämä pyörii sen pullon ympärillä niin kovasti, niin hengatkaa sitten sen kanssa, mie tykkään käydä harvakseltaan missään,koska henk.koht. en ole krapulan ystävä. Olisi myös mukavaa muistaa siitä yhteisestä ajasta jotain.. Oonko mie ihan tylsä?
Sillä ei ole mitään väliä, mitä työ vastaatta tuohon kysymykseen, koska jos oon tylsä niin sitten vittu soikoon oon., sen ei pitäis olla kenenkään murhe. Mie saan syyttää tästäkin kaikesta osittain itseäni, koska jos ei osaa vaatia, ei myöskään saa mitään. Mitä mie voin siis hävitä? Muutaman ystävän, mut yksin mie en jää jokatapauksessa ja luulenpa, että oon ehkä mielenkiintosempi tapaus, koska kukaan ei tykkää jeesmaneista, eli kyllämiehistä, paitsi mem jotka on tarpeeksi vinoutuneita käyttämään sellaisia hyväksi. Mie en oikeesti tästä edespäin enää mieti, mitä ihmiset miusta ajattelee, kaikkien miellyttäminen ei onnistu, joku ei aina tykkää ja en mie voi aina joka helvetin kerta loukkaantua. Mitä sitte, siinähän ovat tykkäämättä! Niin kliseistä kuin se onkin niin, mie oon mie ja mie en tästä aio muuttua, en ainakaa siun, enkä siun ja kaikkein vähiten siun takia!
Ainahan itseään pitää kehittää, mut säilyttää oma minuutensa ja oma identiteettinsä, ei kenenkään pidä esittää mitään ja sillä selvä. Tyhmähän miekii oon ollu, ku oon piilotellu itteäni, ihan vaan ku pelkään jääväbni täysin yksin ja että masennun taas pahasti. Kuin moniin teistä vaikuttaa tämmönen ajattelutapa? Että on ihan pakko miellyttää, vaikka sinuu poljettais maanrakoon niin että luut rutajaa, ihan vaan koska on pakko? Pakko, koska yksin oon luuseri? Miepä kerron elämän tosiasioita! Sie ( niinku miekii ), oot säälittävämpi sillon, ku oot jossain porukassa vähän niinku vastoin tahtoas, jossa sinuu kunnioitetaan vähemmän, ku vanhaa rukkasta, semmosta jossa sie kohtaat arvostelua enemmän ku tarpeeks. SIUN EI TARVITSE SIETÄÄ MITÄÄN, MIKÄ TUNTUU PAHALTA! LOPETA SE MÄÄKIMINEN JA PUOLUSTA ITTEÄS TYHMYRI! Elämä on ihan liian lyhyt sellaseen elämään, jota sie elät muita varten, on aika alottaa elämä ihteään varten, eikö vain?
Loppuun sitaatti, jonka sattumalta löysin tuolta internetin syvyyksistäs:
~"Ota minut tällaisena kuin olen, tai katsele, kun kävelen pois."~
~Juho
Miulta on kielletty mm. omalla kotimurteellani puhuminen, koska se kuullostaa niin tyhmältä erään nimeltämainitsemattoman ihmisen korvaan. Se on osa miun identiteettiä ja siis osa minua, mie puhun niinku mie puhun, jos ei miellytä niin, voi voi! Miun höveliä luonnetta käytetään muutenkin häikäilemättömästi hyväksi, koska miun on hirveen vaikee kieltäytyä mm. kutsusta baarireissulle tai onko "koska sun on ihan pakko tulla!" enää edes kutsu, vaiko käsky?
Tää kaikki liittyy diihin, kuinks paljon minuu ärsyttää miun nykynen kaveripiiri ja tiedän, kuinka epäreilua on kirjottaa tämmössii ilman et puhun heijän kanssaan, mut ei niitten apinoitten kanssa kommunikoi erkkikään. Mie nään heitä pääasiassa humaltuneena baariolosuhteissa, ellei koulua lasketa. Ja yleensä se olen minä joka liikkuu jonnekkin päin, aika harvassa on ne kerrat, kun joku on käyny mun luona käyny, just esimerkiksi kahvilla. Kahvilla joka tulee paaaljon halvemmaksi kuin joku kahvilan vesilitkumukakahvi, josta tulee vaan vihaseks.
Mie oon kai vanhanaikanen, mut oikeesti lautapeli/leffa/hengailua-ilta olis tosi jees, mut tiiän jo mitä siitä seuraa. "Pitääkö mun käydä alkossa? Mihin baariin ollaan sitten siitä menossa?" Voi vittu, jos elämä pyörii sen pullon ympärillä niin kovasti, niin hengatkaa sitten sen kanssa, mie tykkään käydä harvakseltaan missään,koska henk.koht. en ole krapulan ystävä. Olisi myös mukavaa muistaa siitä yhteisestä ajasta jotain.. Oonko mie ihan tylsä?
Sillä ei ole mitään väliä, mitä työ vastaatta tuohon kysymykseen, koska jos oon tylsä niin sitten vittu soikoon oon., sen ei pitäis olla kenenkään murhe. Mie saan syyttää tästäkin kaikesta osittain itseäni, koska jos ei osaa vaatia, ei myöskään saa mitään. Mitä mie voin siis hävitä? Muutaman ystävän, mut yksin mie en jää jokatapauksessa ja luulenpa, että oon ehkä mielenkiintosempi tapaus, koska kukaan ei tykkää jeesmaneista, eli kyllämiehistä, paitsi mem jotka on tarpeeksi vinoutuneita käyttämään sellaisia hyväksi. Mie en oikeesti tästä edespäin enää mieti, mitä ihmiset miusta ajattelee, kaikkien miellyttäminen ei onnistu, joku ei aina tykkää ja en mie voi aina joka helvetin kerta loukkaantua. Mitä sitte, siinähän ovat tykkäämättä! Niin kliseistä kuin se onkin niin, mie oon mie ja mie en tästä aio muuttua, en ainakaa siun, enkä siun ja kaikkein vähiten siun takia!
Ainahan itseään pitää kehittää, mut säilyttää oma minuutensa ja oma identiteettinsä, ei kenenkään pidä esittää mitään ja sillä selvä. Tyhmähän miekii oon ollu, ku oon piilotellu itteäni, ihan vaan ku pelkään jääväbni täysin yksin ja että masennun taas pahasti. Kuin moniin teistä vaikuttaa tämmönen ajattelutapa? Että on ihan pakko miellyttää, vaikka sinuu poljettais maanrakoon niin että luut rutajaa, ihan vaan koska on pakko? Pakko, koska yksin oon luuseri? Miepä kerron elämän tosiasioita! Sie ( niinku miekii ), oot säälittävämpi sillon, ku oot jossain porukassa vähän niinku vastoin tahtoas, jossa sinuu kunnioitetaan vähemmän, ku vanhaa rukkasta, semmosta jossa sie kohtaat arvostelua enemmän ku tarpeeks. SIUN EI TARVITSE SIETÄÄ MITÄÄN, MIKÄ TUNTUU PAHALTA! LOPETA SE MÄÄKIMINEN JA PUOLUSTA ITTEÄS TYHMYRI! Elämä on ihan liian lyhyt sellaseen elämään, jota sie elät muita varten, on aika alottaa elämä ihteään varten, eikö vain?
Loppuun sitaatti, jonka sattumalta löysin tuolta internetin syvyyksistäs:
~"Ota minut tällaisena kuin olen, tai katsele, kun kävelen pois."~
~Juho
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)