Kun mikään ei tunnu enää miltään

Eli tämä on aikaa sitten aloittamani novellinpätkä, joka jäi surullisesti kesken, se on sisällöltään hirveen synkee ja semmonen, häiriintyny... Mut se on ainoa johon oon itse ollut tyytyväinen ja siksipä teen siitä tänne sen sarjan, jota lupailin, hang on guys!

Sade ropisi ikkunanlautaa vasten ja heräsin vasten tahtoani, mutta minun oli aivan pakko. Nousin hitaasti istumaan ja katselin ympärilleni, pöly leijaili hiljalleen huoneessani ja teki ilmasta sakean, yskähdin ja nousin ylös. Repäisin aamutakin päälleni ja raahustin keittiöön, mieleni teki oksentaa. Maltoin kuitenkin mieleni ja napsautin kahvinkeittimen päälle, onneksi olin laittanut sen illalla valmiiksi. Asunnossani haisi tupakka ja kissankusi, en edes muista milloin viimeeksi olisin siivonnut. Päivät vain valuivat ohitseni, enkä edes huomannut niiden kulkua, aika oli muuttunut merkityksettömäksi osaksi elämääni, kaikki oli vain sitä samaa harmaata massaa. Ajatukset surisivat päässäni, kuin kärpäset etsien ulospääsyä, en ollut puhunut vuosiin, kirjoittaa en edes osannut.
Kävelin vessaan, kuin ylemmän tahon ohjaamana ja kumarruin pöntön ylle. Oksensin pelkästä turhautumisesta, tuntui kuin aivoni olisivat valuneet suun kautta ylös jättäen päähäni kärpäset. Kävin makaamaan siihen pöntön viereen, pehmeälle kokolattiamatolle, joka haisi sanoinkuvaamattoman pahalle. Ajattelin kuolemaa, se olisi ainoa poispääsy tästä loputtomasta kierteestä. Kissani tuli haistelemaan minua, kuin toivoen että olisin kuollut. En muista milloin olisin senkin ruokkinut, millähän sekin oli selvinnyt kaikki ne vuodet. Se puraisi minua varpaasti, hellästi kuin kokeillen, en jaksanut hätistää sitä poiskaan, jos tämä olisi kohtaloni niin hyväksyisin sen muitta mutkitta. Kissa naukaisi kuin voiton merkiksi ja upotti hampaansa varpaaseeni, en tuntenut kipua, oli yllättynyt kuinka hyvältä se tuntui. Olihan se poispääsy täältä, missä mikään ei enää ollut mitään ja kaikki katoaisi ennen pitkään.
Ovikello soi äänekkästi, vaatien avaamaan, kissa säikähti ääntä niin kovasti, että juoksi suihkuverhon taakse piiloon. Avain kääntyi hitaasti lukossaja ovi aukeni narahtaen, sen oli pakko olla hölmö veljeni, kenellekään ei ole avainta paitsi hänellä. "Robbie, oletko kotona!", se huusi eteisestä, ääni oli pehmeä, mutta samalla voimakas. Oi kyllä se oli veljeni Anthony, en tehnyt elettäkään osoittaakseni olevani paikalla. Kuulin hänen askeleensa hänen kävellessään ympäri asuntoa, ensin olohuoneessa, sitten keittiöön "Robbie tiedän sinun olevan kotona!", hän huusi ja kuulin hänen askeleiden vievän makuuhuoneeseen, nopea huokaisu merkkinä kyllästymisestä jonka jälkeen hän lähti pois. Ovi aukeni ja sulkeutui, hän ei edes vaivautunut tarkistamaan vessaa, jossa makasin varvas vuotaen verta...

Jatkuu, jos halluutte, olihan tuo vähän tommonen.. hölmö..

A-B-C

Heipä hei taas ihmiset!

Olen ollut kamalan positiivisella tuulella koko tämän alkuviikon ja olenkin
ihmetellyt kamalasti tätä asiaa. Että miten voi olla samalla, kun päivät
lyhenee ja pimenee niin minä vaan piristyn. Kaikki huolet on ikäänkuin poispyyhkäisty
ja tilalle on jäänyt tämmönen ilo, ihan ku leijailisin vaan eteenpäin. Kaikki tuntuu
niin unenomaiselta, että välillä pelkään herääväni...


Pää surisee kokoajan, taukoamatta! Jos saisin läppärini takaisin huollosta kirjoittaisin varmaan kaksi romaania tän lyhyen syysloman aikana! Mutta siellä se on
huollossa, on ollut jo 4 viikkoa kai. Huomenna meen käymään siellä liikkeessä, tuossa lähellä kysymässä, että missäköhän se kone mahtaa olla. Ärsyttää, kun tässä koneessa ei
ole tekstinkäsittelyohjelmaa, enkä viitti mihinkään sähköpostiin kirjoitella tarinoita.
Miul on kyllä yksi novellin alku oottamassa, että kirjoitan sen puhtaaksi, oon ihme
kyllä itsekkin tyytyväinen siihen ja jos tykkään siitä vielä puhtaaksi kirjoittamisen
jälkeen tännekkin, jos vain te, rakkaat lukijani tahdotte?

Olen jotenkin löytäny itteni tässä syksyllä, oonkin ihan erilainen, kuin mitä oon
kuvitellu. Oon aina pitäny itteeni jokseenkin tylsänä persoonana joka ei ikinä keksi
mitään hullua, mut nyt oon huomannu etten muuta teekkään! =) Oon huomannu kyllä, etten oo semmonen hullutteleva ihminen kuin ihan muutamien ihmisten kanssa, kai sesitte vaatii tutustumista, ennen kuin uskallan kuorestani ulos. Minuu vaa häiritsee, koska ihmiset saa miusta ihan väärän kuvan, oon kaikkea muuta kuin asiallinen ja tahdikas ihminen.. Eräs ystäväni kuvaili minuu jakomielitautiseksi, että vetäkää siitä sitten johtopäätöksenne.

Syksy on niin kaunis! Mutta kunpa tulisi talvi se on vielä kauniimpi

Hei sitten taas!

Perfection, only perfection

Hmm... Uusin siis tän ulkoasun, tai siis serkku uusi, on se vaan niin näppärä tyyppi :)

Tänään on ollu omituisin sunnuntai ikinä, oon ollu jotenki hirveen energinen ja
positiivinen. Kunpa huomenna olisin myös näin positiivisella päällä, jotenkin elämä näyttää nyt selkeämmältä, eikä niin pirstonaiselta, mitä se on ollu jo hirveän
kauan. Valmistun vasta vuoden päästä ja sit haen joihinkin kouluihin, muutan vasta sitten kotoa, kun tiedän mihin kouluun meen, eli tässä on aika paljon aikaa, mikä
ei minuu kyl haittaa päinvastoin. Nyt voin viettää semmoista elämää kuin voin ja
pitää hauskaa sen minkä pystyn olla huolehtimatta rahasta yms. Voin myös ostella
kaikkea tarpeellista jo etukäteen esim. mikron.

Alan nyt katsomaan asioita eri kantilta, ei miun oo pakko mennä kouluun, aivan vapaaehtoisesti menen sinne, mutta siitäpä onkin vain hyötyä miulle. Eli vois ehkä
alkaa panostamaankin siihen, ja tehä joskus jotain koulun eteen, eikä vaan valittaa, kun koulu on perseestä. Vaikka en viihdykkään koulussa yhtään, niin toisaalta ei
miun pidäkkään viihtyä vaan oppia.

Autoa mie en kaipaa, kai mie sellasen nyt joltain lainaan saan, tahi semmosta tarvitsen. Aika vähän siis tarviin, ei miun oo pakko mihinkään autolla mennä kun on nuo bussit ja junat. Joo on se halvempaa ja mukavampaa ajella omalla autolla, mut
mitäs sitte, teenpähän oman osani ilmaston osalta, jos ei muuta. Voisin luvata, että elän tästä eteenpäin terveellisesti, mutta tiedän etten halua enkä voi elää niin, koska ei miulla ole semmoiseen motivaatiota, elämästä pitää osata nauttia. Oon ottanu uusia tapoja, hyppärillä meen aina Pregoon istumaan tai muuten vain kiertelemään keskustassa, mikäs sen parempaa ajanviettoa, kuin istua kahvilassa ja juoda kaakaota?

Lopuksi, miul on parhaat serkut!