Pitkän tauon jälkeen

Kuppi höyryävää teetä, hyvää musiikkia ja pieni väsymys, tänään tulee siis hyvää tekstiä. En ole pitkään aikaan kirjotellu mitään, oon ollu niin stressaantunut, etten ole pystynyt tuottamaan tekstiä. Olen nyt työssäoppimassa Etevalla kehitysvammaisten työtoiminnassa ja täytyy sanoa, että oon stressannu tuotakin jaksoa niin paljon ja niin turhaan. Menetin yhdessä vaiheessa ruokahaluni kokonaan ja elin viikon pelkällä paahtoleivällä. Nyt jo kohta kahta viikkoa siellä olleena voin sanoa, ettei se ole ihan miun alaani. Ei asiakkaissa mitään vikaa ole, nautin kyllä heidän kanssaan työskentelystä, mutta ne muut työntekijät. Siellä, kuten niin monessa SOTE-alan työpaikassa on aika tarkka nokkimisjärjestys ( en sano, etteikö muillakin aloilla olisi ) ja mie oon siellä alimmaisena, koska oon ”pelkkä” harjoittelija. Ei siinä mitään, mutta miulle vyörytetään ihan jumalaton työtaakka, johon kuuluu myös työtehtäviä, joihin miulla ei ehkä ole valmiuksia, mutta miun huomautuksia ei tietenkään kuunnella, koska asia on jo päätetty, ilman miun suostumusta. Oon kuitenkin ihan vittuillakseni päättänyt pitää paikkani tuolla ja näyttää, ettei ihmisiä voi heitellä, ku kilon perunasäkkiä.
Viime kirjoituksenja nykyhetken välillä on tapahtunut huiman paljon, en mm. enää sinkku, voin muutenkin paremmin ja oon jopa löytänyt opiskelumotivaationi uudestaan. Oon alkanut suunnittelemaan elämääni eteenpäin ja oon tehny muutoksia aikaisempiin suunnitelmiini, en esimerkiksi muuta valmistuttuani Tampereelle, vaan jään tänne. Koska Lahdesta on tullut koti, vihdoinkin. Miun olo vihdoinkin turvallinen täällä, enkä osaa kuvitella, että asuisin muualla. Ajatus siitä, että joutusin alottamaan kotoutumisen jossain muualla on uuvuttava. Oon täysin kotoutunut tänne ja vuoden se vaatikin. Imatralle miulle on ikävä enää välillä vaan, enkä osaa enää kuvitella itseäni sinne asumaan. Kävin tuossa viikonloppuna Imatralla ja täytyy todeta, että olo on jotenkin niin autuas siellä. Kaikki on niin pientä ja turvallista ja, jos käy ahistaan liikaa, niin tiedän pääseväni pois. Perhettä miulla tietenkin on eniten ikävä ja oon nyt pyrkiny, et vietän vanhempien kanssa aikaa, ku oon siellä. Hyö tuntusvat olevan mielissään siitä ja ovat kovin huolissaan, jos en käy Imatralla.
Ja tiettekö mitä! Miulla on viimosen kuukauden aikana ollu jotenkin hirveen aikuinen olo. En tiedä mistä se johtuu, mut onpahan vaan. Välähdyksiä vanhasta minusta on näkynyt ja oon ilmeisesti palaamassa entiselleni ja se, jos mikä on ihan HELVETIN mahtavaa. Pyydän anteeksi, että oon laiminlyöny kaikki 2,75 lukijaa ja lupaankin kirjoittaa useammin.

~Juho :)