Entäs nyt?

Niin, entäs nyt? ... Olen asunut kaksi vuotta ja kaksi kuukautta Lahdessa ja kaupunki on antanut minulle kodin, vaikka olenkin ollut vastahakoinen. Jollain kieroutuneella, melkein perverssillä tavalla, olen kiintynyt Lahteen ja sen ihmisiin... Jokin tässä paikassa kiehtoo ja huomaamattani olen vajonnut sen lämpimään syliin ja voin sanoa meneväni kotiin. Nyt kuitenkin olen pikkuhiljaa tajunnut, että pian valmistun koulustani ja elämä on kovasti viemässä minua muuanne. Voisin sanoa, että olen hämmentynyt. En oikein tiedä yhtään miten minun pitäisi tähän suhtautua. Olenko valmis jättämään taas kerran kaiken taakse? Lähtemään pois ja aloittamaan alusta? Pelkä ajatus pelottaa ja ahdistaa, ei ei ei, en halua! Vai haluanko kuitenkin? Hmmm... Kaipaisin jotain selkeyttävää tähän tilanteeseen. Tuntuu, että olen aika yksin tilanteen kanssa, tuntuu, että minua yritetään repiä kahtia. Toiset repii minua jäämään Lahteen ja eräät muualle. Jotenkin tuntuu, että ihmiset on unohtaneet, että mitä minä haluaisin ja ehkäpä olen sen unohtanut itsekin. Olen oikea tuuliviiri, mitä tulee päätöksentekoon, mutta olen kuitenkin aina löytänyt jonkun ratkaisun kaikkeen. Tämä nyt vain tuntuu jotenkin liian ylivoimaiselta. Kun tulee oloista joissa pysyvyys on pelkkä sana sanojen joukossa, niin sitä haluaisi jo vihdoin asettua aloilleen ja olla. Minä etsin jotain pysyvää ja luulinkin jotain sellaista löytäneeni, kun tänne muutin. Realiteetit vain iskeytyivät tai ne iskettiin vasten minun naamaa. Mikään ei ole pysyvää, niin surullista se vain on.. Vai onko sittenkin? Minä olen niitä jotka jumittuvat rutiineihinsa ja silti pystyvät olemaan tyytyväisiä. Riittää, kun silloin tällöin tapahtuu jotain uutta ja jännää, mutta kuitenkin jotain turvallista ja tuttua. Sanokaa vain, että olen tylsä ja näköalaton, mut ymmärtäkää myös se, että tää on ihan sitä minua itseäni. Miulle riittää, että herään aina samaan aikaan, keitän kahvit ja luen päivän lehden, jonka jälkeen lähden mihin lähden, kuka tietää minne? Kouluun tai töihin, mieluummin töihin. Tykkään, että pystyn ennakoimaan asioita ja kaikki yllättävä pelottaa.. Oonko ihan toivoton sitten? Niin.. Eipä tuo vastannut alun kysymykseen ollenkaan *huoks* Entäs nyt?