Keskiviikko 27.10.2010

Olo on jotenkin sekainen. Ajatukset suhaa päässä, mutten saa ulos mitään järjellistä aineistoa. Päätin luopua noista "nasevista" otsikoista, paljon selkeämpää käyttää tuota mikä tuolla ylhäällä nyt killuu.

Väsyttää, kiitos rakkaan naapurini joka järjestää kotibileet aina jokainen tiistai. Ei auttanut kohtelias koputus tuohon ohueen väliseinään, ei raivostunut potkaisu eikä karjaisu, party must go on.. Kostonhimoinen ihminen kun olen niin päätin ottaa aamulla takaisin sen, etten saanut nukkua yöllä. Tiesin, että ukolla on pakko olla hirveä krapula, joten päätin huudattaa "Ihanaa Aamua" täällä ja huomasin itse piristyväni, kun taas naapuri kuulosti ihan siltä, että se tekisi kuolemaa, mission completed!

Kävin eilen aaaivan mahtavalla lenkillä! En vaan voi vieläkään uskoa, että siitä tulee niin hyvä olo! Huomaan jo nyt, että jaksan paljon enemmän ja asuntokin kiittää, ei ole pitkään aikaan ollut tavarat näin järjestyksessä kuin nyt, koska mulla on niin paljon energiaa, että oikeesti jaksan pitää järjestystä yllä.

Minusta on myös tullut säälittävä kissamummeli, tai pappa anyway. Kissani Isis vain onnistuu sulattamaan minunkin paatuneen sydämen. Yöllä, ilman että heräsin oli hän kavunnut mun viereen vatsaani vasten nukkumaan. Heräilen monia kertoja yössä, jostain syystäen tiedä mistä. Niin nyt heräsin hiljaiseen tuhinan ja kun silmäni avasin näin pienen karvakerän vatsani päällä. Siinä se nukkui kaikessa tyytyväisyydessään, eikä ollut häiriintynyt mun liikkeistä ollenkaan. Tiedän, tiedän, elämäni voi kuulostaa teistä ihan älyttömän tylsältä ja sitä se onkin! Tylsää! En kuitenkaan valitaaa, tykkään elämästäni juuri tällaisena, enkä ehkä edes haluaisi lisää jännitystä. Siinä on jo ihan tarpeeksi jännitystä, kun avaan limsapulloa, että kuohahtaako se yli vai ei :D

Olen totisesti löytänyt elämäniloni uudestaan, en vaan pysty korostamaan sitä tarpeeksi ja jankkaan sitä kyllästymiseen asti, niin hyvä olo minulla nyt on! Vihdoin minulla on sitä mitä oon kaivannut vuosia. Oma elämä, omat ystävät, omat pikku ongelman ja oma arki. Varsinkin nuo omat ystävät on nyt tärkeitä, niitä ei ennen hirveämmin ollut. En olis ikinä edes ajatellut, että olisin syyslomalla käynyt lukiokaverin kanssa kahvilla, ehei minun seurani ei ollut heille tarpeeksi hienoa. Nyt minut hyväksytään ihan just semmosena kun olen, hassu hiihtäjä niinku joku sanoikin :D

Pääasia on, että nautin elämästäni, viis veisaan ihmisten mielipiteistä minua kohden, olen mikä olen ja hitto vie olen vieläpä ylpeä itsestäni. Ylpistyä en saa kuitenkaan liikaa, en ole täydellinen ja minun täytyy ymmärtää vikani ja tehdä töitä jotta niitä saisi korjatuksi. Vai tarvitseeko niitä korjata edes? Eikö juuri ne tee minusta sen mikä olen nyt? Omalla tavallani täydellinen (kö)?

Otsikko

Normaalisti tiedän mitä kirjoitan tänne, mutta nyt minulla ei ole hajuakaan, että mistä kirjoittaisin. Yleensä on pää täynnä erilaisia ajatuksia, mutta nyt en saa yhtään järjellistä ajatusta ulos. Olen nyt lomalla, mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu, vaikka aluksi ajattelinkin tämän olevan maailmankaikkeuden perseyden multihuipentuma, mutta tämä onkin ollut oikein valaiseva kokemus.

Olen innostunut liikunnasta taas! Tuo keskivartalolla hilluva elintasokumpu on nyt sen verran häiritsevä, että aion siitä päästä eroon ennen kesää.. Tai ainakin saada sen pienemmäksi. Kävin eilen ( sunnuntaina ) lähes tunnin lenkillä ja se tunne sen jälkeen oli suorastaan sanoinkuvaamaton. Olin täysin unohtanut miten hienoa on käydä lenkillä ja miten hyvältä tuntuu seuraavana päivänä kun kaikki paikat on kipeinä. Tietää, että on tehny jotain. Tästä hyvänolontunteesta aion pitää kiinni kynsin ja hampain, sillä näin kevyttä oloa mulla ei ole ollut vähään aikaan.


Oon huomannu myös, että mulla on heränny uudestaan innostus kaikkeen luovaan, mitä ennen harrastin paljonkin. Nyt tuntuu, että se ajatusblokki oli 3 vuoden tyhmä vitsi tai ainakin huono tekosyy siihen, etten jaksanut millään paneutua mihinkään. Pitää vain pakottaa pää toimimaan niin kyllä se siitä sitten lähtee. Lomat on tosissaan vain hyvästä ja kaikkihan tykkää aina nurista etukäteen, että ihan kökkö loma tulossa ei minulla ole mitään tekemistäkään edes. Tosiasia on, että huominen on aina hauska mysteeri ja pitää vain odottaa, että se ratkeaa. Itseasiassa koko elämä on aikalailla mysteeri! Pitää vain höllentää odotuksia niin johan alkaa elämäkin maistua karamellikahvilta!

En tiedä yhtään mistä tää kumpuaa, mut elämä vaan on nyt elämisen arvoista ja hienoa hitto vie. En ymmärrä miksi oon tuhlannu niin paljon hyvää aikaa valittamiseen, vaikka mullahan on kaikki suhteellisen hyvin, jos lähtee vertaamaan sitten joihinkin muihin immeisiin. Miksi se on niin paha ettei mulla ole varaa siihen ja tuohon, kun tuskin edes tarvitsisin sitä jotain asiaa. Pääasiahan on, että on rahaa ruokaan, paskapaperiin ja kahvikupilliseen hyvän ystävän kanssa, eikö? Olin jo aikeissa lopettaa herkuttelun kokonaan, mutta kyllähän sitä voi välillä vähän. Koska se on vaan hyvä juttu, jos välillä ottaa rennomman asenteen. Asettuu mukavasti katsomaan leffaa ja syö palan tai pari suklaata ja juo vaikka yhden lonkeron ( tai mistä nyt tykkää) tai vaikka lasin maitoa. Tosin voi herkutella terveellisestikkin. Miksi ei? Tulee parempi mieli, kun kroppa voi hyvin ja kun sisällä hyrrää hyvin toimiva koneisto on helppo hymyillä, eikö olekkin juur näin?

Huhuhuuu, olenpas mie innostunut! Tätä oon odottanu kaikki nämä "pimeät" vuodet, tätä nimenomaista hetkeä, että tajuan murehtivani ihan turhaan. Nyt on aloitettu rakentamaan tietä kohti tasapainoisempaa ja onnelisempaa minää. Tiedän nyt tasantarkkaan mitä haluan ja aion tehdä töitä sen eteen ihan tosissaan. En kuitenkaan aio polttaa ihteäni loppuun vaan lepään välillä! Täytyy olla järkevä, eikä ponnistella liikaa, vaan tehdä töitä siinä määrin mihin voimat riittää niin, että voimia jää vähän varastoonkin :)


Nyt jätän tän tähän tai alan pian kirjoittamahan hyvän elämän oppaita :D

Nährään!

Come as you are

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kerran kirjoituksen. Olen ottanut kissan tänne mun pieneen asuntooni. Seuraa siitä on aika vähän, sillä kyseessä on aika arka katti ja hän lymyileekin mun sängyn alla suurimman osan aikaa. Välillä tulee kyllä osoittamaan rakkauttaan... Tai sitten sillä on vaan armoton nälkä.


Niin nyt olen kotoutunut tänne ja luulenpa, että saatan jäädä asumaan Lahteen yli 3 vuodeksi, saattaa tosin olla, että opiskelun takia muutan muualle, jos nyt edes lähden opiskelemaan ammattikorkeaan. Lähtisin opiskelemaan samaa alaa, mutta nyt on ehkä vähän liian aikaista sanoa mitään, hyvähän se on olla kyllä tavoitteita.. Olen saanut tosissaan ihan oman porukan koulussa, semmosta mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen ja se olikin suurin syy miksi lukio floppasi, mulla ei ollut kavereita siellä. Ei ainakaan samalla tavalla kuin nyt on, että oikeasti tuntee kuuluvansa johonkin, kiitos teille :) Niin, tällä paikalla on muutenkin enemmän annettavaa, kuin Imatralla ehkä ikinä on, vaikka mulla onkin sinne välillä ihan järjetön ikävä. Se oikeestaan johtuu ihan siitä, että mun perhe ja sukulaiset ( ainakin valtaosa ) asuu siellä. Onneksi meillä on suvunkeskisiä häppeninkejä aika paljon vuoden mittaan niin tulee nähtyä immeisiä :)

Jos joku kysyisi, että millaista itsenäistyminen on ollut, niin vastaisin ihan suoraan, että vaikeaa. Ennen kuin on edes tottunut siihen, että onkin vastuussa kaikesta itse ja pitää itse hoitaa kaikki asiat, niin ehtii järkyttyä yksinasumisen hankaluudesta monen monta kertaa. Nopeasti tähän on tottunut kuitenkin ja nyt kaikki sujuu jo ihan rutiinilla. AInoa asia mitä en ikinä jaksaisi tehdä on siivoaminen, mutta sitä nyt harvat jaksaa tehdäkkään niin usein, kuin minä yritän. Toinen on ruoanlaitto, oon muutamia päiviä elänyt paahtoleivällä, kun en oo jaksanu tehdä ruokaa. Ehkä olen vaan peruslaiska ihminen.

Täällä ollessani oon myös löytäny sen hyvin pitkään kadoksissa olleen itsetuntoni. En tiedä, ehkä se johtuu ihan siitä, että oon saanu tehdä kaikki itse ja sit kokenu niitä onnistumisia. Ihmiset on täällä myös iha erilaisia, täällä ihmiset on tottunut erilaisuuteen ihan eri tavalla, kuin Imatralla. Täällä nyt onkin piiikkasen enemmän populaa ja se onkin hyvä juttu. Minä olen erilainen, tulen aina olemaan ja olen helvetin ylpeä siitä!

Good night my dear friends.