Niin. Pää on ollut nyt niin täynnä erilaisia ajatuksia, että se haittaa jo nukkumista. Parempi siis taas purkautua tänne miun henk.koht. elämän roska-astiaan.
Mitä kaikki ne ajatukset sitten oikein ovat tai mitä ne koskevat? No, mitä eivät...
Tuntuu, että kaikki, jopa ne syvällä pinnan alla poreilleet ajatukset nousevat kaikki kerralla tietoisuuden piiriin. Niin ja tietenkin juuri silloin, kun mieluummin nukkuisin. Tosin. väsyneenä asioihin saa kehiteltyä niin hassun absurdin näkökulman, että isot murheet vaikuttavat omituisen pieiltä, kun taas likainen tiskirätti isolta. Kaikki heittäytyy nurinkuriseksi, kun ei edes enää muista milloin on viimekerran oikeasti nukkunut kunnolla.
Mistä ne ajatukset kumpuaa ja miksi juuri nyt? Sas se! Ehkä se on nyt tämän hetken elämän monotonisuus. Tuntuu, ettei juuri mikään yllätä.. Olin kaksi viikkoa synnyinpaikkakunnassani ja taas tulevassa kotikunnassani ja sinä aikana sain tietää, että minulla onkin siskopuoli. Ei hetkauttanut silloin, eikä se hämmästytä vieläkään, isäni on tunnetusti ollut aika seikkailija sillä saralla. Syrjähypystä ei nyt suinkaan ole kyse, unohtakaa draama.
Olen aina ollut aika tasainen persoona, tosin on minussakin omat hiomattomat kohtani ollut. Jotenkin nyt tuntuu kuitenkin siltä, että kaikki terävät kohdat on muotoutuneet tasaisiksi ja miusta on tullut oikeesti tylsä. Tai sitten tämä on joku vaihe, joka kuluu sekin historiaan ja oon taas oma möläyttelevä itseni. Jos joku edes tulee sanomaan tähän "jaa, mut siehä ootki vaan aikuistunut", niin takaan, ettei jälki ole kovin kaunista. Miusta ne pienet hiomattomuudet on niin osa kaikkien luonnetta, ettei niitä pitäisi edes kutsua tuolla nimellä, vaan nimenomaan puhutella niitä pieniä hienouksia luonteenpiirteinä.
Mie oon pyrkinyt löytämään tästä miun tasaistumisesta jotain hyvääkin jakyllä sitä löytyy. Oon aina ollut hirmu dramaattinen ihminen ja se, ehkä ihan kanssaeläjien onneksi on nyt jäänyt pois. Nykyään myös oikeasti pysähdyn miettimään asioita ja pohtimaan, että onko joku asia nyt ihan oikeasti sen kaiken messuamisen arvoista. Yleensä siinä tekee itsensä vaan tyhmäksi muiden silmissä ja ainakin miun tapauksessa myös omissa silmissään.
Myös erinäiset tulevaisuuden skenaariot pulpahtelevat iltaisin mieleen, yleensä aina sillä onnellisella lopulla. Toivoa siis löytyy, myös sinne tulevaisuuteen. Kuten rakas serkkuni sen sanoikin "ehkäpä siulla alkaa nyt ihan kokonaan uusi ja ihan oma elämä!" Ehkäpä niin tai siis toivottavasti se meneekin niin tai itseasiassa mie juuri päätin, että niinhän se juurikin menee. Sama vanha pakkaus mie oon, sisältökin on osittain vanha, mut pienen twistin oon luvannut siihen tulevaksi.
Oon kaikesta dramaattisuudestani huolimatta ollut aina hyvin noh.. Vaatimaton. Tai paremmin vois asiaan muotoilla, että huomaamaton. Kiltti kaikille niille joille ei pitäisi ja täysi dorka niitä kohtaan, jotka minua vielä arvossaan pitävät. Anteeksi toverit! Oon huono ystävä, tiedän sen. Se johtunee siitä, että kasvoin ilman ystäviä, keskellä peltoa. Seuranani olivat ainoastaan sisarukset ja pari serkusta, eli en oikeasti tiedä ystävyyssuhteista yhtään mitään. Voisin katkerana osoittaa syyttävällä sormella vanhempiani, mutta olen liian järkevä siihen. He tekivät sen minkä tiesivät parhaaksi, tai ainakin luulivat tietävänsä. Minun takiahan sieltä sitten kaupunkiin muutettiin "kun ei tuolla pojalla ole kuin mielikuvitusystäviä".
No mielikuvitusystävät jäivät sinne maalle. Tai bahahahaha! No ei ne kyllä jäänyt, sitä kun oli jo kerran luonut maailman, jossa kaikki oli hyvin, kestääkseen todellisuuden. Hullua, vai? Huomatkaa, että tässä kirjoittaa kasvatusalan rautainen ammattilainen. Hahahaha! Niin varmaan, mie oon nuoriso-ohjaaja, joka uskaltaa sanoa vihaavansa tämän päivän nuoria ja voi kuulkaa, meitä on monta! Tosin mie en oo änkenyt alani töihin, koska ehdin tajuta olevani täysin väärällä alalla ennen kyynistymistä.
Huomaan, varsinkin pitkillä matkoilla vajoavani unelmiin. Eli jos näette miut jossain hymyilemässä, älkää helvetissä tulko moikkaamaan, se on hetki täydellisyyttä, joka pitää tämän ihmisen kasassa. Samaisen hetken täydellisyyttä voi antaa miulle suklaalevyn muodossa ^^
Ihminen ei kyllä oikeasti ole edes niin monimutkainen, kuin annetaan olettaa. Eikä ihmiset loppupeleissä ole kyllä niin hirveän erilaisiakaan. Voisin melkein väittää, että samasta muotista tullaan, mut elämä värittää meistä sellaiset kuin ollaan. Uskallan myös väittää, että on olemassa ihminen joka totallu gets me ja ymmärtää, millaista on olla näkymätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti