Kuka minä oikeastaan olenkaan?

Niin, tämä blogi on ällöttävän täynnä minua, ettei ole tosikaan. Tahdonkin nyt selventää, että lähtökohtaisesti kirjoitan tätä itseäni varten. Olen tokia pahoillani, että tungen yksityisen elämäni juuri SINUN tietokoneesi näytölle, mutta en voi itselleni mitään.

Tietysti miulla on tässä myös pieni taka-ajatuskin! Nimittäin keskustelun synnyttäminen, kyllähän näissä teksteissä esiintyy myös monia hyvin universaaleja asioita! Myös toivoisin, että joku itseni kaltainen ihminen lukisi tätä ja huomaisi, ettei ole ainut outo tässä maailmassa.

Niin, kuka minä oikeastaan olenkaan?

Olen Juho, se hullu tyyppi jostain Imatralta.

Totta tosiaan, hullun maine miulla on! En vaan ymmärrä yhtään, että miksi? Oonhan mie outo, mutta niinhän me kaikki ollaan jollain tavalla hyvinkin outoja toistemme silmissä, miksi minä siis olen yhtään erilailla outo? Tähän en osaa vastata ja joku voikin ehkä miettiä, että kuinka outo mie sit oon?!
Ehkäpä tämä selventää asiaa: jos olisin fiktiivinen hahmo, olisin pääroolissa monissa nykyisissä amerikkalaisissa tv-sarjoissa, jotka on pääosin tarkoitettu teinitytöille... Paitsi, että mieki katon niitä.. Mut mie samaistun!

Koska muistan lukiostakin lähinnä sen, etten ikinä päässy "piireihin", ku puhuin ihan outoja olin kiinnostunu iha omituisista asioista. Ryyppääminen ei ikinä oo ollu miun feivöritti puheenaihe ja maanantait oli aina niin tuskaa, kun kaikki puhu vain ainoastaan, että kuinka kännissä kaikki oli ollu. Sitten, ku miulta kysyttii mitä tein viikonloppunasain hyvin tyrmistyneen vastaanoton; mie katoin lauantaina leffaa ja söin jätskii.

Sain kyllä paljon huomiota sen jälkeen, kun miun polvi meni rikki ja jouduin leikkaukseen ja jouduin olemaan 6 viikkoa keppien varassa. Kyllä sillon oltiin kaveria ja auteltiin paljon, mut kas vain, kun kepit läks, ni olin ihan ilmaa kaikille, paitsi jos joku tarvitsi tupakkaa, sit oltiin taas kaveria. Mut mie olin aika tyytyväinen siihen, että sain olla yksin. Nyt vanhemmiten harmittaa, etten ikinä saanu sinä aika kavereita, kun se vaikuttaa ikävä kyllä nykyiseenkin ihan sillä, että miun sosiaalinen elämä on hyvin olematon. ONNEKSI miulla on nykyään ihmisiä joille edes puhua, mut hyö ei ikävä kyllä asu edes samalla paikkakunnalla, joten kahvittelut jää vähiin...

No siinä on pienessä paketissa mie. Outo ja yksinäinen, mutta silti tyytyväinen omaan pikku maailmaani :)